Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät
Sampo-konsernissa on kahdenlaisia kannustinjärjestelmiä: johdon pitkäaikaisia kannustinjärjestelmiä ja osakepalkkiojärjestelmä.
Johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien perusteella maksettavat maksut perustuvat Sammon osakekurssin kehitykseen noin kolmen vuoden aikajaksolla kunkin kannustinjärjestelmän liikkeelle laskemisesta alkaen. Kannustinjärjestelmissä on asetettu minimivaatimukset osakekurssikehitykselle ja yhtiön kannattavuudelle sekä yläraja maksettaville kannustimille. Lisäksi osa kannustimina saaduista suorituksista on käytettävä Sammon osakkeiden hankkimiseen ja osakkeet on pidettävä tietty aika.
Vuoden 2006 varsinainen yhtiökokous hyväksyi Sampo 2006 -osakepalkkiojärjestelmän Sammon johtoryhmän jäsenille. Järjestelmän piiriin kuuluville myönnetään enintään etukäteen määrätty määrä Sammon osakkeita, jos Sammon osakekurssi ja vakuutustuottotavoitteet ylittävät ehtojen mukaiset arvot. Suoritus maksetaan Sammon osakkeina, käteisenä tai näiden yhdistelmänä. Lisäksi osakkeet on pidettävä tietty aika.
Johdon pitkäaikaisista kannustinjärjestelmistä ei suoritettu maksuja vuonna 2009, mutta osakepalkkiojärjestelmästä suoritettiin maksuja 2 miljoonalla eurolla.
Sampo-konsernin johdon ja muiden avainhenkilöiden sitouttamisessa ja kannustamisessa painotetaan jatkuvuutta. Sampo Oyj:n hallitus päätti 27.8.2009 uuden pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän 2009:1 käyttöönotosta. Järjestelmä täydentää aiempia järjestelmiä ja se on suunnattu Sampo-konsernin johdolle sekä muille konsernin avainhenkilöille. Järjestelmään kuuluu 115 avainhenkilöä.
Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät 2006II–2009I ulottuvat vuoteen 2013.
Johdon pitkäaikaisten kannustinjärjestelmien ehdot ovat luettavissa Sammon internetsivuilla osoitteessa www.sampo.com/palkitseminen.