Hallituksen asettamat valiokunnat ja johtoryhmä
Hallitus voi asettaa määräämiään tehtäviä varten valiokuntia, johtoryhmiä ja muita pysyviä tai määräaikaisia elimiä. Hallitus vahvistaa Sammon valiokuntien ja johtoryhmän työjärjestyksen ja muiden asettamiensa toimielinten toimintaohjeet ja toimintavaltuudet.
Hallituksella on nimitys- ja palkkiovaliokunta sekä tarkastusvaliokunta, joiden jäsenet se nimittää keskuudestaan valiokuntien työjärjestysten mukaisesti.
Nimitys- ja palkkiovaliokunta
Nimitys- ja palkkiovaliokunnan tehtävänä on valmistella Sammon yhtiökokoukselle tehtävät esitykset hallituksen kokoonpanosta, hallituksen jäsenten palkkioista ja palkitsemisperiaatteista. Tällöin valiokunta kuulee suurimpia osakkeenomistajia. Lisäksi valiokunnan tehtävänä on valmistella Sammon hallitukselle tehtäviä esityksiä hallituksen valiokuntien kokoonpanosta ja puheenjohtajasta ja johtoryhmän yhteydessä toimivan työvaliokunnan kokoonpanosta, konsernijohtajan ja Sampo-konsernin johtoryhmään kuuluvien johtajien nimittämisestä ja johtoryhmän jäsenten palkitsemisperiaatteista ja palkkioista ja hallituksen valtuuttamana päättää konsernijohtajaa ja konsernijohtajan sijaista lukuun ottamatta johtoryhmään kuuluvien johtajien palkoista. Edelleen valiokunta valmistelee Sammon hallitukselle esityksen Sampo-konsernin tarkastusjohtajan nimittämisestä, työsuhteen ehdoista ja muusta kompensaatiosta sekä Sampo-konsernin henkilöstön palkitsemisperiaatteista. Lisäksi valiokunnan tehtävänä on valmistella hallitukselle tehtäviä esityksiä hyvän hallintotavan (corporate governance) kehittämiseen liittyvistä asioista ja vahvistaa kriteerit ja prosessit hallituksen itsearviointia varten.
Hallituksen nimitys- ja palkkiovaliokuntaan kuului vuonna 2009 hallituksen puheenjohtaja valiokunnan puheenjohtajana, hallituksen varapuheenjohtaja ja kolme hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä. Nimitys- ja palkkiovaliokunnan puheenjohtaja on 8.4.2009 alkaen Björn Wahlroos (7.4.2009 saakka Georg Ehrnrooth) ja muut jäsenet Anne Brunila, Eira Palin-Lehtinen, Matti Vuoria ja Christoffer Taxell. Nimitys- ja palkkiovaliokunta piti vuoden 2009 aikana seitsemän kokousta.
Tarkastusvaliokunta
Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on seurata tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta sekä tilinpäätösraportoinnin prosessia ja valvoa Sampo-konsernin tilinpäätöksen oikeellisuutta ja taloudellista raportointiprosessia. Edelleen valiokunnan tehtävänä on arvioida tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisön ammattitaitoa ja riippumattomuutta ja erityisesti oheispalvelujen tarjoamista Sampo-konsernille, valmistella tilintarkastajan valintaa ja heidän palkkiotaan koskevat päätösehdotukset yhtiökokoukselle. Valiokunta niin ikään valvoo tilintarkastajien toimintaa Suomen lakien puitteissa, seuraa haluamallaan tavalla tilintarkastajien tilintarkastus- ja muita laskuja, seuraa konsernin sisäisen valvonnan ja sisäisen tarkastuksen tehokkuutta, riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta sekä valvoo konsernin riskejä ja riskienhallinnan laatua ja kattavuutta. Lisäksi valiokunta vahvistaa sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelman ja seuraa sisäisen tarkastuksen raportointia, seuraa liiketoiminta-alueittain riskinottopolitiikkojen toteutumista, limiittien käyttöä ja tuloksen kehitystä, valvoo riskienhallinnan periaatteiden ja muiden riskienhallintaa koskevien yleisohjeiden valmistelua ja noudattamista, käsittelee yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästään antamaan selvitykseen sisältyvää kuvausta taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä. Valiokunta myös arvioi lakien ja määräysten noudattamista Sampo-konsernissa sekä toimeenpanee hallituksen valiokunnalle antamat muut tehtävät.
Hallituksen tarkastusvaliokuntaan kuuluu vähintään kolme yhtiön johtoon kuulumatonta hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä, joiden tulee olla yhtiöstä riippumattomia. Lisäksi valiokunnan kokouksiin osallistuvat tilintarkastaja, konsernijohtaja, talousjohtaja, konsernin päälakimies ja sisäisen tarkastuksen johtaja sekä riskienvalvonnasta vastaava konsernin johtoryhmän jäsen ja riskienvalvontajohtaja.
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja vuonna 2009 oli Christoffer Taxell ja muut jäsenet olivat Tom Berglund, Veli-Matti Mattila ja Jukka Pekkarinen. Lisäksi kokouksiin osallistuivat tilintarkastajan edustaja, konsernijohtaja, konsernin talousjohtaja, konsernin riskienhallintajohtaja ja tarkastusjohtaja sekä konsernin päälakimies, joka toimii myös valiokunnan sihteerinä.
Tarkastusvaliokunta kokoontui vuoden 2009 aikana neljä kertaa.
Sampo-konsernin johtoryhmä
Hallitus on asettanut Sampo-konsernin johtoryhmän ja sen yhteydessä toimivan työvaliokunnan, joka toimii konsernijohtajan tukena valmisteltaessa asioita johtoryhmän käsiteltäväksi.
Sampo-konsernin johtoryhmä toimii konsernijohtajan tukena Sampo-konserniin liittyvien strategisten kysymysten valmistelussa, merkittävien tai luonteeltaan periaatteellisten operatiivisten asioiden käsittelyssä sekä sisäisen tiedonkulun varmistamisessa.
Johtoryhmässä käsitellään erityisesti Sampo-konsernin strategia, budjetti, suuret hankinnat ja projektit, Sampo-konsernin rakenne ja organisaatio sekä hallinnon päälinjat ja henkilöstöhallinnon linjakysymykset.
Sampo-konsernin johtoryhmään vuonna 2009 kuuluivat:
- Björn Wahlroos, konsernijohtaja 7.4.2009 saakka
- Kari Stadigh, konsernijohtaja 8.4.2009 alkaen
- Ilona Ervasti-Vaintola, konsernin päälakimies, lakiasiainjohtaja
- Line Hestvik, johtaja, vahinkovakuutus; henkilöasiakasliiketoiminta
- Peter Johansson, konsernin talousjohtaja
- Patrick Lapveteläinen, konsernin sijoitusjohtaja
- Torbjörn Magnusson, toimitusjohtaja, If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
- Ivar Martinsen, johtaja, vahinkovakuutus;yritysasiakasliiketoiminta
- Petri Niemisvirta, toimitusjohtaja, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
- Morten Thorsrud, johtaja, vahinkovakuutus; suurasiakasliiketoiminta
- Timo Vuorinen, johtaja, vahinkovakuutus; Baltia ja Venäjä -liiketoiminta, 1.9.2009 alkaen
- Ricard Wennerklint, varatoimitusjohtaja, If Skadeförsäkring Holding AB (publ.)
Työvaliokuntaan kuuluivat Björn Wahlroos (puheenjohtaja 7.4.2009 saakka), Kari Stadigh (puheenjohtaja 8.4.2009 alkaen), Ilona Ervasti-Vaintola (8.4.2009 alkaen), Peter Johansson (8.4.2009 alkaen), Patrick Lapveteläinen, Torbjörn Magnusson, Petri Niemisvirta (8.4.2009 alkaen) ja Ricard Wennerklint (8.4.2009 alkaen).
Vuonna 2009 johtoryhmä kokoontui konsernijohtajan kutsusta neljä kertaa ja johtoryhmän yhteydessä toimiva työvaliokunta 15 kertaa.