Palkitseminen
Palkka- ja palkkioselvitys
Sampo on julkaissut listayhtiöiden hallinnointikoodin 7. jakson (Palkitseminen) suositusten mukaisen palkka- ja palkkioselvityksen yhtiön internetsivustolla osoitteessa www.sampo.com/hallinnointi.
Hallituksen jäsenten palkitseminen
Sammon yhtiöjärjestyksen mukaan varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista.
Vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen jäsenille on maksettu hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä vuosipalkkiota vuonna 2010 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 160 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 100 000 euroa ja muille hallituksen jäsenille 80 000 euroa siten, että 50 prosenttia palkkiosta suoritetaan verojen ja vastaavien maksujen jälkeen Sammon A-sarjan osakkeina ja loput rahana. Yhtiön palveluksessa oleville hallituksen jäsenille ei makseta erikseen palkkiota hallitustyöskentelystä työ- tai toimisuhteen voimassaoloaikana.
Hallituksen jäsenet eivät ole saaneet muita etuuksia eivätkä he ole osallisina Sammon kannustinjärjestelmissä.
Toimitusjohtajan ja muun johdon palkitseminen
Hallitus päättää konsernijohtajan sekä Sampo-konsernin johtoryhmään kuuluvien johtajien palvelussuhteen ehdoista ja muusta kompensaatiosta nimitys- ja palkkiovaliokunnan esityksestä Nimitys- ja palkkiovaliokunnalla on kuitenkin hallituksen valtuuttamana oikeus päättää konsernijohtajaa ja konsernijohtajan varamiestä lukuun ottamatta johtoryhmään kuuluvien johtajien palkoista.
Palkitsemisjärjestelmän perusteet
Konsernin johtoryhmään kuuluville johtajille maksettavan kuukausipalkan lisäksi he kuuluvat vuosittain erikseen päätettävän konsernin tulospalkkiojärjestelmän piiriin. Tulospalkkion määräytymiseen vaikuttavat konsernin tulos, liiketoiminta-alueen tulos ja henkilökohtainen suoriutuminen. Johtoryhmään kuuluville johtajille vuodelta 2009 maksettava tulospalkkio voi olla enintään yhdeksän kuukauden palkkaa vastaava määrä.
Lisäksi konsernin johtoryhmän jäsenet kuuluvat Sampo-konsernin johdon pitkäaikaisten kannustinjärjestelmien 2006 II, 2008 I, 2008 II ja 2009 I sekä Sampo-konsernin johtohenkilöiden pitkäaikaisen osakekannustinjärjestelmän Sampo 2006:n piiriin. Kannustinjärjestelmien ehdot ovat nähtävissä Sammon internetsivustolla osoitteessa www.sampo.com/hallinnointi.
Konsernijohtajalle maksetaan hänen työsopimukseensa perustuen kiinteää kuukausipalkkaa ja vuosittaista tulospalkkiota, joka voi olla enintään yhdeksän kuukauden palkkaa vastaava määrä. Lisäksi konsernijohtaja kuuluu Sampo-konsernin johdon pitkäaikaisten kannustinjärjestelmien 2008 I ja 2009 I sekä Sampo-konsernin johtohenkilöiden pitkäaikaisen osakekannustinjärjestelmän Sampo 2006:n piiriin.
Sammon konsernijohtajana toimi 7.4.2009 saakka Björn Wahlroos ja 8.4.2009 alkaen Kari Stadigh. Vuodelta 2009 konsernijohtajalle maksettiin palkkaa ja palkkioita seuraavasti:
- Björn Wahlroosille maksettiin konsernijohtajan tehtävästä 1.1.–7.4.2009 väliseltä ajalta kiinteää palkkaa 201 102 euroa sekä tulos- ja kannustinpalkkioita 370 800 euroa eli yhteensä 571 902 euroa.
- Kari Stadighille maksettiin konsernijohtajan tehtävistä 8.4.–31.12.2009 väliseltä ajalta kiinteää palkkaa 474 953 euroa sekä tulos- ja kannustinpalkkioita 417 000 euroa eli yhteensä 891 953 euroa.
Konsernin johtoryhmän jäsenet kuuluvat kukin asuinvaltionsa työeläkejärjestelmän piiriin. Osana työsopimustensa ehtoja pääosa johtoryhmän jäsenistä kuuluu myös lisäeläkejärjestelmien piiriin. Heidän sopimuksen mukainen eläkeikänsä on 60 tai 65 vuotta.
Yksityiskohtaisempaa tietoa Sampo-konsernin palkitsemisesta on saatavissa Sammon julkaisemasta palkka- ja palkkioselvityksestä.