Yritysvastuu
Sampo-konserniin kuuluvien yhtiöiden yhteiset arvot ovat eettisyys, lojaalisuus, avoimuus ja yrittäjyys. Yhtiöt pyrkivät noudattamaan näitä arvoja kaikessa liiketoiminnassaan kaikkien sidosryhmien kanssa.
Yritysvastuuasiat ovat konsernin toiminnassa keskeisiä, vaikka Sampo-konserni ei olekaan julkaissut vuoden 2007 alussa tapahtuneen Sampo Pankin myynnin jälkeen erillistä yritysvastuuraporttia.
Merkittävin osa Sampo-konsernin yritysvastuutoiminnasta tapahtuu Pohjoismaiden suurimmassa vahinkovakuuttajassa Ifissä, sillä Ifissä työskentelee peräti 93 prosenttia Sampo-konsernin henkilöstöstä. Ifin suurta painoarvoa kuvaa myös se, että vuonna 2009 yhtiön osuus konsernin tuloksesta ennen veroja oli lähes 80 prosenttia.
If Vahinkovakuutuksen toiminnan lähtökohtana on myötävaikuttaa yhteiskunnan turvallisuuteen yhteistyössä muiden kanssa. Vahinkovakuutusyhtiöt ovat viranomaisten kuten poliisin, pelastustoimen ja oikeuslaitoksen kanssa yhteiskunnan keskeisiä toimijoita turvallisuuden ylläpitämisessä. Toiminnan laajuutta kuvaa se, että If käsitteli vuonna 2009 yhteensä 1,4 miljoonaa vahinkoilmoitusta. Hakijoina oli niin liikenneonnettomuudessa loukkaantuneita yksityishenkilöitä kuin onnettomuuden vuoksi toimintansa keskeyttämään joutuneita yrityksiä. Vuonna 2009 vakuutuskorvausten määrä kipusi yli 2,5 miljardiin euron.
Pohjoismaiden johtavana vahinkovakuutusyhtiönä If kantaa yhteiskuntavastuuta laajemmin kuin sen varsinainen liiketoiminta edellyttäisi. If hyödyntää laajaa riskienhallintaosaamistaan turvallisuutta edistääkseen ja sen tavoitteena on noudattaa tai jopa ylittää sen toiminnalle asetetut eettiset, juridiset ja liiketoiminnalliset vaatimukset.
If on panostanut jo muutaman vuoden ajan erityisesti ympäristökysymyksiin ja noudattaa kaikessa toiminnassaan tarkoin määriteltyä ympäristöpolitiikkaa. If pyrkii aina löytämään sen ympäristöratkaisun, joka on yhtiölle ja sen asiakkaille, tavarantoimittajille sekä yhteistyökumppaneille paras.
Yhtiö on ottanut käyttöön oman ympäristöohjelman, jossa on sata parannusehdotusta toteutettavaksi. Esimerkkinä parannusehdotuksista ovat henkilöstön työmatkat, joita on saatu kahden viime vuoden aikana vähennettyä 35 prosenttia. Tähän on päästy korvaamalla matkoja esimerkiksi video- ja puhelinkokouksilla. Toinen tärkeä parannusehdotus on Ifin yhteistyökumppaniensa kuljetuksille, materiaaleille, työtavoille, päästöille ja jätteille asettamat ympäristövaatimukset. Nämä ovat tärkeitä siksi, että If huolehtii vuosittain yli 300 000:sta liikenneonnettomuuksissa vahingoittuneesta autosta ja tilaa yksityisasuntoihin ja liikehuoneistoihin kunnostuksia miljoonien eurojen arvosta.
If pyrkii laajalla ohjelmallaan tukemaan turvallisuuden edistämistä yhteiskunnassa myös laajemmalti. Ruotsissa If tukee muun muassa Pelastakaa lapset -järjestön nettikiusaamisen vastaista toimintaa. Norjassa se tekee valtakunnallista yhteistyötä maan huoltovarmuustoiminnasta vastaavan viranomaisen ja paloturvallisuusyhdistyksen kanssa. Suomessa If on lahjoittanut koulutiensä aloittaville ekaluokkalaisille kirkkaankeltaiset lippalakit, joiden avulla lapset näkyvät paremmin liikenteessä.
If pyrkii opastamaan asiakkaitaan vahinkojen torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn. If tarjoaa yksityisasiakkailleen edullisia turvallisuustuotteita ja tukee yritysasiakkaita järjestelmällisten riskianalyysien avulla.
If pyrkii myös vaikuttamaan päätöksentekijöihin, jotta nämä tekisivät pitkällä tähtäimellä järkeviä päätöksiä. Esimerkiksi Ruotsissa If on pyrkinyt saamaan yhteiskuntasuunnittelijat huomioimaan vedenpinnan kohoamisen ranta-asumiselle tuomat riskit. Ifin tutkijat myös analysoivat yhtiön keräämiä auto-onnettomuustilastoja ja käyttävät tuloksia hyödyksi liikenneturvallisuuden edistämistyössä.