Tulosta sivu

Sampo-konsernin sijoituksiin liittyvät markkinariskit

Sijoitusten määrä Nordean osakkeet pois lukien oli 16 593 miljoonaa euroa (16 502 miljoonaa euroa vuonna 2008 sisältäen Nordean osakkeet). Sampo-konsernin sijoitusallokaatiot on esitetty kuvassa 12.

Mandatum Lifen Baltia-tytäryhtiön sijoitukset on sisällytetty Mandatum Lifen sijoituksiin yhtenä osakesijoituksena, ellei toisin ole ilmoitettu. Mandatum Lifen raportoidut sijoitukset sisältävät myös If Vahinkovakuutuksen liikkeelle laskemia velkainstrumentteja 43,5 miljoonaan euron arvosta.

Sampo-konsernin sijoitusomaisuuden merkittävin erä on korkosijoitukset. Korkosijoitusten tarkempi jakauma on esitetty taulukossa 12 sekä kuvassa 13.

Vuonna 2009 Sampo-konsernin sijoitusallokaatiossa tapahtuneista muutoksista merkittävää oli osakkeiden määrän kasvu. Osakkeiden osuuden kasvu kaikista sijoituksista johtuu sekä osakkeiden hintojen noususta että netto-ostoista. Vuoden lopussa osakesijoitusten osuus konsernin sijoituksista oli 14,4 prosenttia pois lukien Nordean osakkeet (7,4 prosenttia vuonna 2008). Nordean osakkeiden arvo vuoden 2009 lopussa oli 5 756 miljoonaa euroa (1 602 miljoonaa euroa vuonna 2008).

If Vahinkovakuutuksen sijoitustoiminnan tuotto oli 12,4 prosenttia vuonna 2009 (-3,1 prosenttia vuonna 2008). Sijoitusten määrä oli 10 654 miljoonaa euroa (8 956 miljoonaa euroa vuonna 2008). Osakesijoitusten paino If Vahinkovakuutuksen sijoitussalkussa nousi 10,7 prosenttiin edellisvuoden 4,9 prosentista ja korkosijoitusten paino laski vastaavasti 88,8 prosenttiin 94,5 prosentista.

Mandatum Lifen sijoitustoiminnan tuotto oli 16,8 prosenttia (-7,8 prosenttia vuonna 2008), sijoitusten määrän ollessa 5 449 miljoonaa (4 728 miljoonaa vuonna 2008). Osakesijoitusten paino nousi vuoden aikana 22,7 prosenttiin edellisvuoden 12,3 prosentista. Korkosijoitusten osuus oli 68,7 prosenttia kun se vuotta aiemmin oli 77,7 prosenttia. Muiden sijoitusten osuus oli 8,6 prosenttia (10,0 prosenttia vuonna 2008).

Sampo Oyj:lla oli vuoden 2009 alussa merkittävä määrä lyhyitä rahamarkkinasijoituksia, jotka käytettiin vuoden aikana Nordean osakkeiden hankintaan.

Sampo-konsernin, If Vahinkovakuutuksen ja Mandatum Lifen sijoitusomaisuus toimialasektoreittain ja korkosijoitusten osalta luottoluokittain on esitetty taulukossa 12.

Taulukko 12

Sijoitusten jakauma omaisuuslajeittain, toimialasektoreittain ja luottoluokittain, Sampo-konserni, If Vahinkovakuutus ja Mandatum Life 31.12.2009

Sijoitusten jakautuminen toimialasektoreihin, korkosijoitusten jakautuminen luottoluokituksiin, Sampo-konserni

Milj.€ AAA AA+ − AA- A+ − A- BBB+ − BBB- BB+ − C D Luokittele-maton Korko-sijoitukset yhteensä Osakkeet Muut Johdan-naiset (Vastapuoli-riski) Yhteensä
Arvopaperistetut joukkovelkakirjat 0 0 3 2 0 0 10 16 0 0 0 16
Perusteollisuus 0 0 4 123 421 0 198 746 171 4 0 921
Pääomahyödykkeet 21 3 169 46 32 0 37 310 382 0 0 691
Kulutustavarat 0 6 44 300 13 0 48 410 247 7 0 664
Vakuudelliset joukkovelkakirjat 2 903 84 0 1 0 0 0 2 987 0 0 0 2 987
Energia 0 22 0 21 26 0 381 449 24 0 0 473
Rahoitus 265 1 398 2 989 296 133 0 51 5 132 17 19 64 5 233
Valtiot 1 033 12 28 1 3 0 10 1 087 0 0 0 1 087
Indeksiin sidotut joukkovelkakirjat 530 3 126 54 21 0 10 745 0 0 0 745
Vakuutus 0 0 27 34 0 0 25 86 214 0 0 299
Media 0 0 0 0 7 2 0 9 62 0 0 71
Kunnat 66 0 0 0 0 0 0 66 0 0 0 66
Kiinteistöala 0 0 0 0 0 0 53 53 0 183 0 237
Palvelut 0 0 0 27 29 0 11 66 49 0 0 115
Teknologia ja elektroniikka 0 0 0 27 0 0 9 36 97 0 0 133
Telekommunikaatio 0 0 110 129 17 0 0 257 37 0 0 294
Liikenne 0 0 0 0 58 0 199 257 17 0 0 274
Yhdyskuntapalvelut 0 13 373 92 0 0 0 479 37 0 0 516
Muut 0 0 12 0 0 0 62 74 33 1 0 108
Sijoitusrahastot 0 0 0 0 244 0 22 267 1 002 414 0 1 683
Yhteensä 4 818 1 541 3 886 1 153 1 005 2 1 125 13 530 2 389 628 64 16 611

Sijoitusten jakautuminen toimialasektoreihin, korkosijoitusten jakautuminen luottoluokituksiin, If Vahinkovakuutus

Milj.€ AAA AA+ − AA- A+ − A- BBB+− BBB- BB+ − C D Luokittele-maton Korko-sijoitukset yhteensä Osakkeet Muut Johdan-naiset (Vastapuoli-riski) Yhteensä
Arvopaperistetut joukkovelkakirjat 0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Perusteollisuus 0 0 0 72 105 0 150 327 80 0 0 407
Pääomahyödykkeet 21 0 35 0 32 0 37 126 240 0 0 366
Kulutustavarat 0 6 0 225 13 0 47 290 198 0 0 488
Vakuudelliset joukkovelkakirjat 2 814 37 0 1 0 0 0 2 851 0 0 0 2 851
Energia 0 7 0 21 26 0 370 423 11 0 0 434
Rahoitus 265 678 1 513 218 72 0 48 2 794 0 0 20 2 814
Valtiot 1 022 12 7 1 0 0 10 1 052 0 0 0 1 052
Indeksiin sidotut joukkovelkakirjat 530 3 126 54 21 0 10 745 0 0 0 745
Vakuutus 0 0 0 17 0 0 0 17 179 0 0 197
Media 0 0 0 0 7 2 0 9 0 0 0 9
Kunnat 66 0 0 0 0 0 0 66 0 0 0 66
Kiinteistöala 0 0 0 0 0 0 33 33 0 35 0 68
Palvelut 0 0 0 20 17 0 11 48 3 0 0 51
Teknologia ja elektroniikka 0 0 0 10 0 0 9 19 6 0 0 25
Telekommunikaatio 0 0 59 38 17 0 0 114 27 0 0 141
Liikenne 0 0 0 0 58 0 168 226 3 0 0 229
Yhdyskuntapalvelut 0 0 189 26 0 0 0 215 1 0 0 216
Muut 0 0 0 0 0 0 36 36 21 0 0 57
Sijoitusrahastot 0 0 0 0 0 0 22 22 367 90 0 480
Yhteensä 4 718 742 1 930 702 369 2 951 9 414 1 136 125 20 10 695

Sijoitusten jakautuminen toimialasektoreihin, korkosijoitusten jakautuminen luottoluokituksiin, Mandatum Life

Milj.€ AAA AA+ − AA- A+ − A- BBB+ − BBB- BB+ − C D Luokittele-maton Korko-sijoitukset yhteensä Osakkeet Muut Johdan-naiset (Vastapuoli-riski) Yhteensä
Arvopaperistetut joukkovelkakirjat 0 0 3 2 0 0 10 16 0 0 0 16
Perusteollisuus 0 0 4 51 316 0 48 419 9 4 0 514
Pääomahyödykkeet 0 3 134 46 0 0 0 183 142 0 0 325
Kulutustavarat 0 0 44 75 0 0 1 120 49 7 0 175
Vakuudelliset joukkovelkakirjat 89 47 0 0 0 0 0 136 0 0 0 136
Energia 0 15 0 0 0 0 11 26 13 0 0 39
Rahoitus 0 711 1 048 78 60 0 0 1 897 17 19 44 1 977
Valtiot 11 0 21 0 3 0 0 35 0 0 0 35
Indeksiin sidotut joukkovelkakirjat 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Vakuutus 0 0 27 17 0 0 25 69 17 0 0 86
Media 0 0 0 0 0 0 0 0 62 0 0 62
Kunnat 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Kiinteistöala 0 0 0 0 0 0 20 20 0 135 0 155
Palvelut 0 0 0 7 11 0 0 18 46 0 0 64
Teknologia ja elektroniikka 0 0 0 17 0 0 0 17 91 0 0 108
Telekommunikaatio 0 0 51 91 0 0 0 142 10 0 0 153
Liikenne 0 0 0 0 0 0 31 31 14 0 0 45
Yhdyskuntapalvelut 0 13 183 66 0 0 0 263 36 0 0 300
Muut 0 0 12 0 0 0 26 38 11 0 0 49
Sijoitusrahastot 0 0 0 0 244 0 0 244 635 306 0 1 186
Yhteensä 100 789 1 528 451 636 0 171 3 675 1 235 471 44 5 425

Taulukoissa korkorahastot on huomioitu niiden keskimääräisen luottoluokituksen mukaisesti. Johdannaisten osalta taulukossa on raportoitu vain vastapuolittain netotetut, positiiviset OTC-johdannaisten markkina-arvot. If Vahinkovakuutuksen korkosijoitukset sisältävät luottojohdannaisia, joiden vaikutus raportoituun riskiasemaan on -45 miljoonaa euroa. If Vahinkovakuutuksen korkosijoitukset eivät sisällä 66 miljoonan euron sijoitusta korkorahastoon, joka on sisällytetty luokkaan Muut.

Korkosijoitukset

Kuva 13 esittää Sampo-konsernin korkosijoitusten jakautumisen instrumenteittain. Vuoden aikana rahamarkkinasijoitusten ja kassavarojen osuus laski 22 prosentista 14 prosenttiin. Highyield joukkovelkakirjalainojen osuus kaikista korkosijoituksista nousi 14 prosenttiin (11 prosenttia vuonna 2008).

Sampo-konsernin korkosijoitusten korkoherkkyys eli duraatio on esitetty taulukossa 13. If Vahinkovakuutuksen korkosijoitusten duraatio oli 2,5 vuotta (3,1 vuotta vuonna 2008). Mandatum Lifen korkosijoitusten duraatio oli 2,6 vuotta (3,6 vuotta vuonna 2008).

Koko taseen korkoriskiä vähentääkseen Mandatum Lifella on koronvaihtosopimuksia, joiden nimellinen arvo oli 1,1 miljardia euroa vuoden 2009 lopussa. Koronvaihtosopimusten mukaisesti Mandatum Life maksaa lyhytaikaista vaihtuvaa korkoa ja saa kiinteää korkoa 4,7 prosentin keskimääräisellä korkotasolla. Näiden sopimusten käypä arvo oli vuoden 2009 lopussa 60 miljoonaa euroa, ja niiden maturiteetti vaihtelee 2 kuukaudesta 4 vuoteen.

Taulukko 13
Korkosijoitusten duraatio, If Vahinkovakuutus ja Mandatum Life, 31.12.2009


If Vahinkovakuutus Mandatum Life

Milj. € Duraatio Milj. € Duraatio
Rahamarkkinasijoitukset ja kassavarat 644 0,2 870 0,1
Valtioiden joukkovelkakirjalainat 1 273 3,3 31 3,5
Katetut joukkovelkakirjalainat 2 850 2,8 136 4,9
Investment grade joukkovelkakirjalainat 2 141 1,9 1 497 2,5
High yield joukkovelkakirjalainat 1 206 0,9 648 3,2
Omaisuusvakuudelliset joukkovelkakirjalainat 0 0,0 16 1,5
Heikomman etuoikeuden lainat 576 1,4 452 2,2
Korkojohdannaiset 24 1,9 68 1,5
Vakuutuskirjalainat 0 0,0 24 0,2
Ruotsalaiset indeksiin sidotut jvk-lainat 745 7,8 0 0,0
Yhteensä 9 458 2,5 3 743 2,6

Painotettuja keskimääräisiä duraatioita laskettaessa on käytetty korkojohdannaisten osalta niiden nominaalimääriä taulukossa esitettyjen käypien arvojen sijasta.

Osakesijoitukset

Sampo-konsernin osakesijoitukset olivat vuodenvaihteessa 2 389 miljoonaa euroa Nordean osakkeet pois lukien (2 706 miljoonaa euroa vuonna 2008, 1 104 miljoonaa euroa Nordean osakkeet pois lukien).

If Vahinkovakuutuksen osakesalkun sijoitushorisontti on pitkä. Vuoden lopussa osakesalkun arvo oli 1 136 miljoonaa euroa (439 miljoonaa euroa vuonna 2008). Osakkeiden paino If Vahinkovakuutuksen sijoitussalkussa oli vuoden lopussa 10,7 prosenttia. Osakesalkku koostuu pääasiassa pohjoismaisten listattujen yritysten osakkeista sekä globaalista, rahastojen kautta sijoitetusta salkusta. Sijoitusten hallinnointimandaatit on järjestetty If Vahinkovakuutuksen sijoitussuunnitelman ja hallinnointirakenteen mukaisesti.

Mandatum Lifen osakesalkkua hoidetaan aktiivisesti. Vuoden lopussa osakesalkun arvo oli 1 235 miljoonaa euroa (583 miljoonaa euroa vuonna 2008). Osakesalkun ja siihen liittyvien johdannaisten riskit eivät saa ylittää sijoitussuunnitelmassa määritettyjä limiittejä. Sampo-konsernin sijoitusyksikkö hallinnoi pohjoismaista sijoitussalkkua, kun taas Pohjoismaiden ulkopuolisia osakesijoituksia hallinnoidaan pääosin rahastojen tai ulkopuolisten omaisuudenhoitajien kautta.

Sampo-konsernin osakesijoitusten jakauma maantieteellisesti on esitetty kuvassa 14.

Maantieteellisesti Sampo-konsernin sijoitukset ovat painottuneet pohjoismaisiin yrityksiin. Pohjoismaisten osakkeiden osuus oli 58 prosenttia kaikista osakkeista. Tämä on linjassa konsernin Pohjoismaihin keskittyneen toiminnan kanssa sekä suhteessa pohjoismaisiin valuuttoihin sidottuun vastuuvelkaan.

Sampo-konsernin suorien osakesijoitusten jakauma toimialasektoreittain on kuvattu taulukossa 12. Merkittävimmät toimialasektorit olivat pääomahyödykkeet, kulutustavarat, vakuutus ja perusteollisuus. Osakerahastojen kautta tehdyt sijoitukset olivat 42 prosenttia kaikista osakesijoituksista.

Suurimmat Sampo-konsernin osakesijoitukset on esitetty tilinpäätöksen liitetiedoissa (liitetieto 40).

Valuuttapositio

Sampo-konsernissa avointa valuuttapositiota tarkastellaan ja hallinnoidaan omana omaisuuslajinaan. Kunkin valuutan valuuttapositio on netto kyseisen valuutan määräisestä vastuuvelasta, sijoitusvaroista ja voimassaolevista valuuttakaupoista.

Vahinkovakuutuksia myydään enimmäkseen pohjoismaisissa valuutoissa ja euroissa. Valuuttariskiä hallitaan vastuuvelan valuuttajakauman mukaisilla sijoituksilla tai valuuttajohdannaisilla.

Henkivakuutuksen vastuuvelka on pääosin euroissa ja valuuttakurssiriskit johtuvat pääasiassa valuuttamääräisistä sijoituksista. Henkivakuutuksen valuuttastrategia perustuu valuuttapositioiden aktiiviseen hallintaan. Tavoitteena on saavuttaa tuottoa suhteessa tilanteeseen, jossa valuuttakurssiriskeiltä on täysin suojauduttu.

Konserniyhtiöiden valuuttapositiot kotivaluuttoja vastaan on esitetty taulukossa 14. Taulukossa on esitetty valuuttakurssiriskien avoimet positiot johdannaisten huomioimisen jälkeen.

Taulukossa 14 esitetyn valuuttariskin lisäksi konserniyhtiöt saattavat altistua translaatioriskille ulkomaisten tytäryhtiöidensä ja osakkuusyhtiöidensä johdosta. Näitä substanssiarvoon liittyviä riskejä ei yleensä suojata Sampo-konsernissa.

Taulukko 14 Valuuttakurssiriskit liiketoiminnoittain 31.12.2009

Valuuttariski, nettoasema, milj.€ Perusvaluutta EUR SEK NOK DKK EEK LVL LTL GBP USD JPY Muut
Vahinkovakuutus SEK -24 0 -24 -9 0 0 -2 0 -34 1 4
Henkivakuutus EUR 0 31 39 0 0 1 1 -1 25 -3 109
Omistusyhteisö EUR 0 441 0 0 0 0 0 0 14 0 0

Muut sijoitukset

Korko-, osake- ja valuuttakurssiriskien lisäksi Sampo-konserni altistuu erinäisille muille markkinariskeille. Näitä riskejä aiheutuu kiinteistöistä, pääomasijoituksista, sekä sijoituksista riskirahastoihin (hedge fund). Sijoitussuunnitelmissa on määritetty maksimipainot näille sijoituksille. Vuoden 2009 lopussa näiden sijoitusten yhteenlaskettu osuus Sampo-konsernin yhteenlasketusta sijoitusvarallisuudesta oli 3,4 prosenttia. If Vahinkovakuutuksessa vastaava osuus oli 0,5 prosenttia ja Mandatum Lifessa 8,6 prosenttia.

Ulkopuoliset omaisuudenhoitajat hoitavat pääomasijoituksia sekä sijoituksia riskirahastoihin. Pääomasijoitussalkku on hajautettu rahastojen tyypin ja maantieteellisen alueen mukaan. Riskirahastosijoituksissa pyritään varmistamaan riittävä hajautus rahastojen ja sijoitustapojen välillä. Sampo-konsernin kiinteistöyksikkö vastaa Mandatum Lifen kiinteistösijoitustoiminnasta. Kiinteistösalkkuun kuuluu suoria kiinteistösijoituksia sekä epäsuoria sijoituksia, kuten kiinteistörahastoja, kiinteistöyhtiöiden osakkeita ja velkainstrumentteja. Kiinteistösijoitustoiminnan riskejä rajoitetaan hajauttamalla sijoitukset sekä alueellisesti että kiinteistötyypeittäin.

Home To Sampo.com